Hammasimplantit

 
Hammasimplantit

Mikä on hammasimplantti?

Hammasimplantit ovat suuhun asennettavia keinojuuria, jotka on tavanomaisesti valmistettu titaanista. Hammasimplantteihin kiinnitetään ensisijaisesti hammaskruunuja, -siltoja sekä proteeseja. Implanteilla voidaan korvata poistettavia tai puuttuvia hampaita.

Ruuvinmallinen implantti ruuvataan leukaluuhun, jonka jälkeen se luutuu tukevasti ja huomaamattomaksi hammasrivistöön. Implantin näkyväksi osaksi siis jää siihen ruuvattava kruunu.

Hammasimplanteilla voidaan ylläpitää hampaiston ja purennan terveyttä. Esimerkiksi puuttuva poskihammas voi aiheuttaa pitkällä aikavälillä ongelmia purennan ja hammasrivistön tasapainoon, koska terveet hampaat saattavat alkaa liikkua puuttuvia paikkoja kohti.

Oikein hoidettuna hammasimplantti on todella pitkäikäinen suun terveyttä ja estetiikka kohottava tekijä, sillä se voi kestää jopa loppuelämän. Sen etuna on myös, että implanttiin tai kruunuun ei voi tulla reikiä, mutta hoitamattomana se voi olla altis ientulehdukselle orgaanisten hampaiden tapaan.

Sopiiko hammasimplantti kaikille?

Hammasimplantit voidaan asentaa lähestulkoon kaikille, joilta puuttuu hammas, mutta suun tulee olla muuten terve ja hygienian muuten olla kunnossa. Mahdolliset suun terveysongelmat tulee hoitaa ennen implantin asennusta ja myös tupakointi voi olla este asennukselle, koska se nostaa tulehdusriskiä. Implantin kunto on hyvä tarkastaa tasaisin väliajoin (n. 12kk välein) ja potilaan tulisi sitoutua suun terveydenhoitoon myös asennuksen jälkeen.

Hammasimplatin laitto

  1. Hammasimplantin laitto alkaa suun tutkimuksella, jossa hampaiden kunto tarkastetaan ja leukaluusta otetaan röntgenkuva.
  2. Huono hammas poistetaan hyvissä ajoin ennen implantin asentamista tai jos hammas puuttuu jo valmiiksi, silloinkin varmistetaan, että leukaluu ja ikenet ovat terveet. Kun suu on todettu terveeksi, implanttihoidon suunnittelu voidaan aloittaa. Poistetun hampaan tilalle voidaan asentaa myös väliaikainen hammas ienalueen paranemisen ajaksi.
  3. Kun hoito on suunniteltu valmiiksi ja ienalue todettu terveeksi, implantin asennus voidaan toteuttaa. Ensin suoritetaan paikallispuudutus ja leukaluuhun asennetaan fikstuurat, eli titaaniruuvit. Yhden hampaan implantti voidaan toteuttaa useimmiten yhdellä ruuvilla. Fikstuuran asennuksen jälkeen luun ja ikenen annetaan parantua ennen proteesin asentamista, jota varten tehdään potilaskohtainen jäljennös.
  4. Fikstuuran parannuttua implanttiin asennetaan kruunu, silta tai proteesi. Lopuksi potilaan kanssa käydään läpi ohjeet sen huollosta sekä tarkastuskäynneistä.

Hammasimplantin poisto

Harvinaisissa tapauksissa implanttiruuvi saatetaan joutua poistamaan esimerkiksi kiinnityskudosongelmia takia, joka heikentää ruuvin pitoa luussa. Poisto ei ole implantin asennusta vaikeampi toimenpide.

OTA YHTEYTTÄ

Hammaslääkäriasema TempoDent tarjoaa ammattitaitoista ja asiantuntevaa apua hammasimplanttien asennukseen ja hoitoon. Tervetuloa!


Varaa aika

Yleisiä kysymyksiä hammasimplanteista

Kuinka kauan implantin asennuspaikan pitää parantua hampaan poiston jälkeen?

  • Tavanomaisesti asennusalueen annetaan parantua muutama kuukausi, joka vaihtelee potilaskohtaisesti 2–6 kuukauden välillä. Mikäli paraneminen ei vaadi muuta, kuin pehmytkudoksen paranemisen, asennus voidaan suoritta nopeamminkin. Pisin paranemisaika on tapauksissa, jossa asennuspaikka on vaatinut lisätoimenpiteitä, kuten esimerkiksi luusiirteitä.

Kuinka kauan hoito kestää kokonaisuudessaan?

  • Hoidon aikana potilas joutuu ensin odottamaan luun paranemista asennusta varten, joka kestää edellä mainitun keskimääräisen 2–6 kuukautta tilanteen vaativuuden perusteella. Asennuksen jälkeen tulee odottaa myös muutama kuukausi implantin luutumista, mutta paranemisajat ovat yksilökohtaisia ja tänä aikana hoidossa tarkkaillaan implantin terveyttä myös komplikaatioiden varalta.

Tuntuuko implantti erilaiselta normaaliin hampaaseen verrattuna?

  • Hammasimplantti tuntuu luonnollisesti hieman erilaiselta luonnolliseen hampaaseen verrattuna, koska hampaaseen ei liity hermotusta. Ulkoisesti hammas näyttää kuitenkin täysin luonnolliselta ja on sitä hyvin hoidettuna pitkään myöhäiseen ikään asti.

Vaikuttaako ikä hammasimplantin asennusmahdollisuuksiin?

  • Implantin asennukselle ei käytännössä ole yläikärajaa, mutta toimenpidettä ei suositella alle 20-vuotiaille, koska lapsilla ja nuorilla leuka saattaa vielä kasvaa.

Voiko implantti värjääntyä ruokailutapojen seurauksena (kahvi, limsa, viini jne.)?

  • Jotkut implanttimateriaalit voivat värjääntyä syödyn ruoan seurauksena, mikäli suun hygieniasta ei pidä huolta, mutta hyvälaatuisesta materiaalista valmistettu kruunu tai proteesi ei värjäänny.

Onko tupakointi este hammasimplantin asentamiselle?

  • Tupakointi nostaa nykytutkimusten valossa tuntuvasti suun tulehdusriskiä, joten potilaan toivotaan pystyvän lopettamaan tupakointi hoidon aloittaessa. Lääkäri voi antaa tästä riskiarvion, mutta yleisesti ongelmien riskit tupakoitsijalla ovat kaksinkertaiset savuttomaan potilaaseen verrattuna. Tupakoinnin aiheuttamat riskit voivat esimerkiksi estää luu- ja pehmytkudossiirtojen tekemisen.

Hammasimplantti Tampere TempoDent

Hammaslääkäriasema TempoDent Tampereella suorittaa hammasimplattien asennuksia pitkän linjan kokemuksella ja ammattitaitoisen henkilökunnan avulla, joka tekee hoitokokemuksestasi miellyttävän kokemuksen toimenpiteen jokaisessa vaiheessa.

Hammasimplantti hinta

Hammasimplantin hinta on potilaskohtainen, johon vaikuttaa toimenpiteen vaativuus ja skaala.

HARKITSEKO HAMMASIMPLANTIN ASENTAMISTA?

TempoDent suorittaa hammasimplanttien asennuksen vanhan hampaan poistosta tarkastuskäynteihin. Varaa aika hoitoarviointiin!


Varaa aika

X

    Liity kanta-asiakkaaksi! Kuule ajankohtaiset uutiset ja saa parhaat edut ensimmäisenä.

    Sukupuoli

    Syntymävuosi