fbpx

Purennan korjaus

Purentavaivat

Purentavaivat ovat tavallinen ja monesti vain hetkittäinen ongelma. Virheellinen purenta voi aiheuttaa kipuja ja toimintahäiriöitä hampaiden, leukanivelten ja purentalihasten alueella. Tyypillisiä purentavaivojen oireita ovat hampaiden kuluminen ja aristaminen, päänsärky, kipu niskan, hartioiden, korvien tai kasvojen alueella, leukanivelten naksuminen, suun rajoittunut avaaminen sekä paikkojen ja hampaiden lohkeaminen.

Syitä purentavaivoihin voi olla monenlaisia, joista osa on ohimeneviä ja osa tarkempaa hoitoa vaativia. Hampaat voivat myös ohjata leukaa väärään asentoon, sekä jotkut yleissairaudet, kuten reumataudit altistavat purentavaivoille.

Purennasta johtuva päänsärky

Purennan aiheuttama päänsärky esiintyy yleisesti otsan ja ohimon seudulla jomottavana kipuna. Päänsärkyä voi aiheuttaa hampaiden tai leuan huono asento, purentalihasten kireys tai elintavat, jotka aiheuttavat epätietoisesti päänsärkyä aiheuttavaa rasitusta. Tällaisia elintapoja voi olla esimerkiksi hampaiden pureminen unessa. Hammaslääkärillä on kuitenkin keinoja vaikuttaa moniin näistä vaivoista.

Hampaiden pureminen yhteen yöllä

Esimerkiksi stressi voi toimia purentavaivojen laukaisevana tekijänä, joka voi aiheuttaa hampaiden narskuttelua yöllä, joka vuorostaan aiheuttaa rasitusta ja kipuoireita purennassa.

Hampaiden narskuttelu ja yhteen pureminen voivat myös muissa tapauksissa aiheuttaa purentavaivoja. Virheelliseen purentaan ohjaavat esimerkiksi puuttuvat tai narskuttelun takia madaltuneet ja kuluneet hampaat, huonosti istuvat proteesit tai muut purennan tasapainoon vaikuttavat tekijät ja vammat.

Puremalihasten hieronta

Purentalihasten hieronnan tarkoituksena on helpottaa lihasten kireyttä ja auttaa niitä rentoutumaan, joka helpottaa esimerkiksi kroonista päänsärkyä, leuan tai kaularangan liikehäiriöitä sekä niskakipuja. Hampaiden narskuttelu (bruksismi) aiheuttaa myös usein purentavaivoja sekä kiputiloja, joita purentalihashieronta lieventää.

Lue lisää purentalihashieronnasta.

OTA YHTEYTTÄ

Hammaslääkäriasema TempoDent tarjoaa miellyttävän ja stressittömän hammashoidon. Tervetuloa!


Varaa aika

Hammaskiskot

Botuliini, joka tunnetaan yleisimmin myös botoxina, on yleisesti käytetty hoitokeino hampaiden narskutteluun, joka osaltaan aiheuttaa purentavaivoja. Botuliini-injektoinneilla vähennetään niiden yliaktiivisten lihasten toimintaa, jotka saavat potilaan hankaamaan hampaita yhteen öisin. Botuliini vaikuttaa purentalihaksiin keskimäärin noin kolmen kuukauden ajan kerrallaan.

Lue lisää purentakiskoista.

Botuliinihoidot

Botuliini, joka tunnetaan yleisimmin myös botoxina, on yleisesti käytetty hoitokeino hampaiden narskutteluun, joka osaltaan aiheuttaa purentavaivoja. Botuliini-injektoinneilla vähennetään niiden yliaktiivisten lihasten toimintaa, jotka saavat potilaan hankaamaan hampaita yhteen öisin. Botuliini vaikuttaa purentalihaksiin keskimäärin noin kolmen kuukauden ajan kerrallaan.

Lue lisää botuliinihoidoista.

Laserhammashoito

Purentavaivoja voidaan hoitaa myös diodilaserilla. Sillä stimuloidaan solujen aineenvaihduntaa sekä edistää solujen uudismuodostuja, joka auttaa esimerkiksi neuropaattisiin lihaskipuihin, joita voi seurata juurihoidon tai hampaan poiston seurauksena. Laserhoito kestää vain minuutteja kerrallaan ja niitä suositellaan tehtäväksi vähintään kolme kertaa viikon välein.

Hoidon suunnittelukäynti on maksuton ja hoitojen hinnat alkavat 30 eurosta per käynti.

Lue lisää laserhammashoidoista.

Purennan korjaus Tampere TempoDent

Hammaslääkäriasema TempoDent Tampere tarjoaa useita hoitometodeja purentavaivoista johtuvien kipujen ja oireiden hoitoon. Varaa aika vastaanotollemme ja suunnitellaan vaivoihisi parhaiten sopiva hoito!

HAMMASLÄÄKÄRIASEMA TEMPODENT

Suoritamme kaikki vaativatkin hammashoidot vuosien kokemuksella ja vankalla ammattitaidolla. Varaa aika vastaanotollemme!


Varaa aika

X

    Liity kanta-asiakkaaksi! Kuule ajankohtaiset uutiset ja saa parhaat edut ensimmäisenä.

    Sukupuoli

    Syntymävuosi